Usein kysytty

1. Miten Ruokaboksi toimii

Mikä Ruokaboksi on?

Ruokaboksi on ruoan kotiinkuljetuspalvelu. Suunnittelemme reseptit puolestasi ja kannamme raaka-aineet ja ohjeet kotiovellesi valitseminasi viikkoina.

Miten Ruokaboksi on suunniteltu käytettäväksi?

Ruokaboksi on ajateltu helpottamaan arkiviikon (TI-PE) kiireitä. Ruokaboksi toimittaa arkiviikollesi illallisruoat valmiiksi mietittynä, valittuna, mitoitettuna ja kotiin kuljetettuna raaka-aineineen ja resepteineen. Teille jää viikolla tehtäväksi vain pelkkä ruokien valmistus ja aikaa säästyy muuhunkin. Täydennyskauppareissut, kuten aamupalat, maidot ja leivät voi hoitaa sitten ajan kanssa viikonloppuna.

Mitä Ruokaboksin asiakkuus toimii käytännössä?

Ruokaboksien toimitukset ovat aina maanantai-iltaisin 16:00 – 21:30 välisenä aikana. Tarkennamme toimitusajan asiakkaillemme tekstiviestitse edeltävänä perjantaina.

Asiakkaana ollessa saat itse valita, millä viikolla palvelua haluat käyttää. Jokainen asiakas saa ensimmäisen tilauksen yhteydessä asiakastunnukset, joilla voi hallita toimituksia jatkossa.

Toimitukset voi merkitä  tulevaksi silloin kun haluaa ja ne voi merkitä myös tauolle haluamiltaan viikoilta vaikkapa lomareissun ajaksi. Koko asiakkuudenkin saa tietenkin katkaista milloin vain.

Voinko aluksi vain kokeilla Ruokaboksia?

Kyllä. Palvelu on suunniteltu suureksi osaksi kokeilijoiden toiveiden pohjalta. Siksi palvelussa ei ole mitään sitoutumisaikoja tai jäsenmaksuja. Siksi kaikki käyttäjämme maksavat vain toimitetuista bokseista.

Oikea tapa kokeilla, on yksinkertaisesti tilata Ruokaboksi ”kokeilumielessä” ja katsoa tykkääkö palvelusta.

Jokainen kokeilija saa käyttöönsä omat asiakastunnukset, jotta voi tutustua palveluun esim.:

  • Merkitä boksittomia viikkoja eli määritellä, milloin boksin haluaa ja milloin ei
  • Vaihdella ja kokeilla erinsisältöisiä bokseja
  • Ansaita alennuksia omalla kaverikoodillasi
  • Katkaista asiakkuuden milloin vain

 

Huom! Asiakaspalautteemme mukaan, Ruokaboksiarki ja aikaisempaa monipuolisempi ruoka ja voi aluksi jopa sekoittaa arkea. Palvelua voi ajatella kokeilevansa aluksi vaikkapa vain 2 boksin ajan, mutta suosittelemme kokeilemaan erikokoisia ja sisältöisiä bokseja uusien rutiinien ja mieleisimmän boksityypin varmistamiseksi.

Asiakaspalautteidemme mukaan, helpompi arki varmistuu yleensä muutaman (3-6) kokeilukerran jälkeen.

 

Miten tilaan Ruokaboksin?

Tee tilaus sivuiltamme

  • Paina sivuston ylälaidasta “Kauppa”
  • Valitse sivulta haluamasi Boksi
  • Valitse haluamasi valinnat tuotesivulta
  • Paina sen jälken ”Kassalle”
  • Tämän jälkeen täytä lomakkeeseen tarvittavat tiedot ja paina “Tilaa”

Mitä maksuja palvelun käytöstä syntyy asiakkaalle?

Ruokaboksilla ei ole muita kustannuksia, kuin boksikohtaiset hinnat. Myös kotiinkuljetus sisältyy palveluun. Maksat vain sinulle toimitetuista bokseista, boksikohtaisen hinnan.

Palvelussa ei ole jäsenmaksuja, liittymismaksuja, vuosimaksuja, kuljetusmaksuja yms. muitakaan piilokustannuksia.

2. Ruokaboksin sisältö

Miten säilön saapuneet ruoka-aineet ennen valmistusta?

Ruokaboksin ruokien säilytys ei poikkea säilyvyydeltään mitenkään muihin ruokiin verrattuna.

Mitä Ruokaboksi sisältää?

Sisältöön kuuluu aina arkiviikon iltaruokien (valintasi mukaan 3 tai 4 ruokaa) reseptit sekä niihin kuuluvat pääraaka-aineet valmiiksi mitoitettuna.

Yleisimmät perusmausteet eivät tule boksin mukana. Näitä ovat esim. suola, pippuri ruokaöljy tai vaikkapa curry-mauste. Listaamme reseptivihkoomme viikottain myös kaikki omasta kaapista tarvittavat mausteet.

Ovatko reseptit haastavia?

Ei. Reseptit on yleensä 4-6 vaiheisia ja valmistumisajaltaan n. 20-40 min. Haluamme, että ruoan valmistus luonnistuu jokaiselta kotikokilta peruskoulun 7. luokan kotitaloustuntien tasoisilla taidoilla.

Miten ruoka on mitoitettu?

Pienessä boksissa mitoitus on tehty minimissään 2 aikuisen mukaan ja isossa min.  4 aikuisen mukaan, joka vastaa myös esim. 2 aikuista + 3-4 lasta. Esimerkkinä: Joissakin perheissä iso Muksuboksi 3 ruualla riittää kolmeksi päivälliseksi ja toisessa samankokoisessa perheessä viideksi päivälliseksi. Tämä on hyvin perhekohtaista ja selviää parhaiten kokeilemalla.

Tuleeko Ruokaboksiarki kalliimmaksi kuin ns. kauppareissuarki?

Ruokaboksin mukana asiakas saa raaka-aineiden lisäksi paljon muutakin kuin pelkät raaka-aineet. Näitä ovat  ruokien suunnittelu, valmiit reseptit, raaka-aineiden kerääminen resepteihin mitoitettuna sekä kylmäkuljetus kotiin. Tämä on tietenkin täysin eri asia kuin pelkkä kaupan hyllyssä hakijaansa odottava raaka-aine. Lisäksi Ruokaboksin asiakkaat säästävät siinä, kun heräteostoksia ei pääse syntymään ja ruuan hävikki pienenee.

Näistä syistä koko palvelun vertaamista pelkkään tuotteen hintaan ei ole helppoa tehdä.

Miten valitsen sopivimman boksin?

1-2 henkilön talouksissa käytetään eniten pienen koon boksia ja isoa yleensä 3-6 henkilön talouksissa. Muksuboksi on suosittu lapsiperheissä, tutumpien ruokien ja makujen vuoksi ja Vegeboksi kasvisruokaa painottavien keskuudessa.

Perinteistä Ruokaboksia käytetään eniten kaikkiruokaisissa perheissä ja varsinkin niissä joissa tykätään erilaisista ja monipuolisista mauista ja vaihtoehdoista.

Paras boksi löytyy parhaiten kokeilemalla.

3. Toimitus

Sisältyykö toimituskin todella hintaan?

Kyllä. Myös toimitus sisältyy palveluun ja boksin hintaan

Milloin Ruokaboksit toimitetaan?

Ruokaboksit toimitetaan asiakkaille maanantaina 16:00-21:30. (Mikäli boksi valittuna toimitettavaksi)

Tarkempi toimitusaika, ilmoitetaan tekstiviestitse tunnin tarkkuudella edeltävänä perjantaina.

 

Mitä jos en ole kotona toimituksen aikana?

Boksi voidaan halutessasi toimittaa vaikka et ole kotona.  Kuljettajamme voi jättää boksin kotiovellesi tai muuhun suojaisaan paikkaan.

Voit myös etukäteen ilmoittaa asiakaspalveluumme, jos haluat ilmoittaa boksille sopivan paikan.

Toimitusalue

Toimitamme tällä hetkellä Pääkaupunkiseudulle, Tampereelle, Turkuun, Ouluun ja näiden lähikuntiin. Tilausta tehdessäsi järjestelmä varmistaa postinumerosi avulla, että olet toimitusalueellamme. 

Toimitusalueemme näet täältä:

https://ruokaboksi.fi/toimitusalue/

4. Raaka-aineet

Käykö Ruokaboksi laktoosittomalle ruokavaliolle?

Kyllä käy! Kaikki maitotuotteet ovat laktoosittomia, poislukien erikoisjuustot. Useimmissa erikoisjuustoissa ei luontaisesti ole laktoosia, mutta tätä emme voi aina varmistaa.

Onko mahdollista saada gluteenitonta Ruokaboksia?

Useimmat reseptimme on suunniteltu niin, että voit tarpeen mukaan itse helposti muokata reseptit gluteenittomiksi. Reseptit julkaistaan hyvissä ajoin toimitusta edeltävällä viikolla, jotta osaat varautua.

Täysin gluteenitonta boksia ei valitettavasti ole vielä valittavissa.

Ovatko Ruokaboksissa tulevat vihannekset kotimaisia?

Pyrimme aina valitsemaan kotimaiseen ja vastuullisesti tuotetun vaihtoehdon. Vihanneksissa niin kuin muissakin raaka-aineissa laatu on meille tärkeintä.

Mistä kala ja merenelävät tulevat?

Merenelävät ostetaan suoraan vastuullisilta tukkureilta ja tuottajilta. Tuoreiden kalojen kohdalla valitsemme aina kotimaisen vaihtoehdon kun sitä on saatavilla.

Mistä lihatuotteenne tulevat?

Lihamme tulevat kotimaisilta tuottajilta, tavanomaiset lihatuotteet on aina kotimaista. Erikoisuudet kuten ilmakuivattu kinkku on tuotua, jos kotimaista vaihtoehtoa ei ole saatavilla.

5. Ruokien valmistus

Mitä välineitä tarvitsen ruokien valmistukseen?

Ruokiemme valmistusta varten tarvitset vain yleisimpiä ruoanlaittovälineitä:

  • kattilan
  • paistinpannun + kannen
  • uunin
  • lieden
  • sauvasekoittimen
  • uunivuoan
  • yleisveitsen

Tarvitsenko joitakin aineita kotoa?

Sinulla tarvitsee olla kotona vain perusjuttuja, ilmoitamme aina ruokiin suositeltavat mausteet edellisen viikon uutiskirjeessä. 

(katso lista mahdollisesti käyttämistämme mausteista tästä.)

Kuinka kauan minulla menee ruoan valmistamiseen?

Reseptit on suunniteltu niin, että niiden valmistukseen menee n. 20-40 minuuttia.

6. Tili ja Ruokaboksi-palvelu

Miten voin valikoida boksin toimitusviikkoja?

Voit valikoida boksitoimituksiasi toimituskalenteristasi, Omien sivujen kautta. Löydät omat sivut yläpalkin valikosta.

Miten voin laittaa tilauksen tauolle?

Tilauksen tauotukseen suora linkki: Täältä, löydä sen myös Omilta sivuiltasi.

Seuraavan viikon boksitoimituksen voi laittaa tauolle vielä tiistain aikana. Voit hallita toimituksiasi seuraavat 10 viikkoa eteenpäin, niinkuin sinulle parhaiten sopii. Muista vain tallentaa muutokset.

Miten tilauksen voi perua?

Jos tarkoituksenasi on saada bokseja joskus tulevaisuudessa, niin toimitukset voi merkitä myös tauolle. Toimitukset voi laittaa tauolle jopa 10 viikkoa eteenpäin. Mikäli toimitukset on tauolla, ei kustannuksiakaan synny.

Mikäli haluat peruuttaa toimitukset lopullisesti, onnistuu se samasta paikasta kuin tauotuksien hallintakin. Suora linkki sinne on Tässä. Löydät peruutus-linkin tilauskalenterin alta. Tulevaa viikkoa (ja siitä eteenpäin) koskeva peruutus tulee tehdä viimeistään edeltävän viikon tiistaina. Jos tulevan viikon toimitus on jo veloitettu, tullaan toimitus suorittamaan.

Mistä näen tilaushistoriani?

Sisäänkirjautuneen Omien sivujen kautta. Suora linkki tilaushistoriaan on Tässä.

Osoitetietoni tai puhelinnumeroni on muuttunut, miten vaihdan sen?

Se onnistuu helposti Omien sivujen kautta. Sisäänkirjautuneena suora linkki löytyy täältä Täältä, puhelinnumeron voi vaihtaa laskutusosoitteen tiedoista.

7. Veloitus, alennukset sekä kaverikoodi

Milloin boksi veloitetaan minulta?

Veloitamme seuraavan viikon toimituksen aina edeltävänä keskiviikkona. Tämä koskee myös uusia asiakkaita. Veloitamme uusilta asiakkailta ensimmäisen kerran toimitusta edeltävänä keskiviikkona.

Sain alennuskoodin, miten se toimii?

Alennuskoodi antaa sinulle alennuksen ensimmäisestä Ruokaboksista, se lisätään:

“Onko sinulla kuponkikoodia?” kohtaan tuotteen valinnan jälkeen.

Kuulin kaverikoodista, mikä se on?

Kaverikoodin avulla voit jakaa Ruokaboksin ilosanomaa! Kun olet kirjautunut sisään löydät oman koodisi Omien sivujesi aloitusivulta.

Koodin vastaanottaja saa tuntuvan alennuksen ensimmäisestä tilauksesta ja sinä saat alennusta seuraavasta Ruokaboksista. Siisti juttu vai mitä?

Miten maksan tilaukseni?

Maksaminen helppoa: Tilausta ei tarvitse olla maksamassa Ruokaboksia vastaanottaessa tai erillisillä laskuilla, vaan summa veloitetaan automaattisesti vain niiltä viikoilta, joina palvelua käytät. Järjestelmä kysyy maksutiedot ensimmäisen tilauksen jälkeen.

8. Palvelulupaus

Mikä on palvelulupauksenne?

  • toimitus tapahtuu ilmoitetun toimitusikkunan sisällä
  • raaka-aineet ovat laadukkaita
  • tuotteita ei puutu
  • emme veloita ylimääräisiä kustannuksia

Jos sössimme, otamme vastuun reklaamaatiosta!

Mitä jos minulta puuttuu tuote tai se on vioittunut kuljetuksessa?

Annamme sinulle hyvityksen, otathan yhteyttä mahdollisimman nopeasti info@ruokaboksi.fi

Helppoa kuin Ruokaboksi!

Liity uutiskirjelistalle