Kolme vinkkiä miten saat lapset innostumaan ruuanlaitosta

Suurin osa vanhemmista on törmännyt tähän ongelmaan: olisi kiva syödä monipuolisemmin ja kokeilla uusia makuja, mutta perheen jälkikasvu panee hanttiin.

Kokosimme tähän 3 parasta vinkkiä vanhemmilta, jotka ovat painineet tämän saman ongelman kanssa. Näitä kannattaa ehdottomasti kokeilla!

  1. Ota lapset mukaan

Ota lapset mukaan ruoanlaittoon ja keittiöön.

Ota lapsen alusta asti mukaan keittiöön. Yksi lapsista tykkää lakaista, toinen järjestellä ja kolmas häärätä mukana muuten vaan. Joskus voi tuntua, että sotkua syntyy enemmän kuin ehtii siivota, mutta ennen kuin huomaatkaan on sinulla pieniä apukokkeja, joista on korvaamaton hyöty ja ilo!

  1. Lasten päivä

Lasten päivänä lapset saavat päättää mitä syödään! Jos toivot sen olevan jotain muuta kuin kalapuikkoja tai spagettia, voit määritellä rajat itse: käytä tässä apuna esim. Ruokaboksin reseptivihkoa ja anna lasten päättää ateria jonka kokkaatte! Anna lasten purkaa maanantaina saapuva Ruokaboksi itse ja tutustukaa yhdessä resepteihin. Mikä on viikon suosikki? Entä löytyykö inhokkia?

  1. Kaikille löytyy tekemistä

Ruoan valmistus on hauskaa ja kaikille löytyy sopiva tehtävä ikään ja kokemukseen katsomatta. On pilkkomista, raastamista, sekoittamista, paistamista ja jokainen kokki voi valita itselle mieluisen homman.

Olemme ottaneet tämän myös resepteissämme huomioon ja pilkkoneet vaiheet niin, että sopivia tehtäviä löytyy niin perheen pienimmille kuin kokeneemmillekin taitureille. Kun kaikki pääsevät osallistumaan valmistuu ruoka nopeasti sekä näppärästi ja lapsen oppivat samalla paljon hyödyllistä ruoanlaitosta.

Itse tehty ruoka maistuu parhaimmalle, eikö niin? Näin myös nirsommat lapset innostuvat maistamaan uusia makuja helpommin.

 

Onko sinulla hyvä vinkki jonka haluaisit jakaa meidän ja muiden vanhempien kanssa? Lähetä se meille info@ruokaboksi.fi!

Helppoa kuin Ruokaboksi!

Liity uutiskirjelistalle