1. Laita uuni kumenemaan 225 asteeseen. Harjaa juurekset puhtaaksi kylmän veden alla. Lohko porkkanat ja palsternakat. Suikaloi kuorittu punasipuli. Lohko myös punajuuret, mutta tee punajuuri lohkoista hieman muita juureksia pienempiä.
  2. Levitä juurekset leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Mausta öljyllä, suolalla, juustokuminalla, kuivatulla rosmariinilla ja mustapippurilla. Paahda juureksia uunissa noin 25-30 minuuttia tai kunnes punajuuret ovat kypsiä.
  3. Huuhtaise lehtikaali ja revi lehdet irti kovasta lehtiruodista. Suikaloi lehdet kulhoon ja lorauta joukkoon tilkka öljyä ja mausta ripauksella suolaa. Lisää lehtikaalit uuniin paahtumaan 5 minuutiksi kun juurekset alkavat olla kypsiä.
  4. Valmista sillä välin kastike. Kumoa jogurtti kulhoon. Raasta joukkoon pestyn puolikkaan sitruunan kuori ja purista mehua. Mausta suolalla, mustapippurilla, sokerilla ja oliiviöljyllä. Murustele joukkoon fetajuusto. Sekoita ja jätä maustumaan. 
  5. Kiehauta vesi couscousta varten. Mittaa couscous kulhoon. Mausta suolalla ja oliiviöljyllä. Kaada kiehuva vesi couscousin päälle ja peitä kannella tai kelmulla. Anna hautua noin 5 minuuttia ja pöyhi couscous sitten haarukalla ilmavaksi.
  6. Hienonna puolikas ruukku persiljaa ja sekoita se kypsän couscousin joukkoon. Purista kypsien juuresten sekaan sitruunan mehua. 
  7. Annostele couscousia lautasille. Nostele couscousin päälle paahdettuja juureksia ja viimeistele feta-jogurttikastikkeella.
Vinkki! Tässä ruoassa juureksia ei välttämättä tarvitse kuoria.