1. Laita uuni kumenemaan 225 asteeseen. Harjaa juurekset puhtaaksi kylmän veden alla. Lohko porkkanat, palsternakat ja punasipuli. Lohko myös punajuuret, mutta tee punajuurilohkoista hieman muita juureksia ohuempia.
  2. Levitä juurekset uunipellille leivinpaperin päälle. Mausta öljyllä, suolalla, juustokuminalla, kuivatulla rosmariinilla ja mustapippurilla. Paahda juureksia uunissa noin 25-30 minuuttia tai kunnes punajuuret ovat kypsiä.
  3. Valmista kastike. Kumoa jogurtti kulhoon. Raasta joukkoon pestyn sitruunan kuori ja purista mehu. Mausta suolalla, mustapippurilla, sokerilla ja oliiviöljyllä. Sekoita ja jätä maustumaan. 
  4. Kiehauta vesi couscousta varten. Mittaa couscous kulhoon. Mausta suolalla ja oliiviöljyllä. Kaada kiehuva vesi couscousin päälle ja peitä kannella tai kelmulla. Anna hautua noin 5 minuuttia ja pöyhi sitten haarukalla ilmavaksi. Hienonna minttu ja sekoita kypsän couscousin joukkoon.
  5. Kun juurekset ovat kypsyneet niin annostele couscousia lautasille. Nostele päälle paahdettuja juureksia ja viimeistele feta-sitruunajogurtilla.
Vinkki! Fenkolinsiemenet sopivat loistavasti juuresten maustamiseen.