1. Laita vesi kiehumaan bulguria varten. Kuori ja hienonna sipulit. Paloittele parsakaali ensin nupuiksi ja paloittele myös varsi. Sen jälkeen rouhi parsakaalia veitselle ronskisti pienemmäksi muruksi.
  2. Keitä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan.
  3. Kuumenna paistinpannu ja freesaa parsakaalia sekä sipuleita keskilämmöllä muutama minuutti öljyssä. Siirrä sen jälkeen kulhoon hieman jäähtymään. Mausta suolalla, mustapippurilla ja kuivatuilla yrteillä. Sekoita joukkoon myös vehnäjauhot ja raasta vuohenjuusto. Kun seos on jäähtynyt lisää myös kananmuna ja sekoita massa tasaiseksi.
  4. Hienonna korianteri ja suikaloi kevätsipuli.
  5. Kuumenna paistinpannu uudelleen. Lisää pannulle öljyä ja nostele fritterimassasta pieniä pihvejä pannulle. Paista keskilämmöllä frittereitä molemmin puolin noin 3 minuuttia.
  6. Mausta kypsä bulgur kevätsipulilla, korianterilla, sitruunan mehulla, öljyllä ja ripauksella suolaa.
  7. Tarjoa fritterit sitruunabulgurin kanssa.