1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Harjaa perunat, porkkanat ja palsternakat puhtaaksi juoksevan veden alla. Kuori ja lohko punasipuli. Lohko perunat, porkkanat ja palsternakat. Leikkaa perunat hieman pienemmiksi paloiksi kuin muut kasvikset.
  2. Levitä kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle. Valuta päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla, mustapippurilla sekä kuivatulla rosmariinilla.
  3. Lisää pellille myös valkosipulinkynnet kuorineen. Paahda kasviksia uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsyneet.
  4. Valmista sillä aikaa kastike. Valuta oliiviöljy kulhoon. Mausta sitruunan mehulla, suolalla, hunajalla ja mustapippurilla. Jätä maustumaan ja lisää lopuksi paahtuneet valkosipulinkynnet murskattuna.
  5. Huuhtele ja suikaloi lehtikaali sekä hienonna tilli. Sekoita lehtikaalisuikaleet juuresten joukkoon juuri ennen kuin ne ovat kypsiä ja jatka paahtamista vielä hetken aikaa.
  6. Mausta kypsät juurekset kastikkeella ja hienonnetulla tillillä.
  7. Annostele salaattia lautasille ja viimeistele murennetulla fetajuustolla.
Vinkki! Kokeile fenkolinsiemeniä juuresten maustamiseen.