EY Entrepreneur Of The Year -kilpailussa palkitaan visionäärisiä kasvuyrittäjiä. Vuoden 2022 finaaliin Suomessa on päässyt Ruokaboksin perustaja ja toimitusjohtaja Juhana Rintala.
Ruokaboksin kannattava kasvu on herättänyt huomiota laajalti. Konsulttiyhtiö EY:n Entrepreneur Of The Year Suomi -kisan finaalissa onkin mukana yksi Ruokaboksin perustajista, toimitusjohtaja Juhana Rintala.
Ruokaboksi on viime vuosina parhaimmillaan kolminkertaistanut liikevaihtonsa joka vuosi ja laajentanut toimitusalueitaan kasvukeskuksista valtakunnalliseksi Suomessa, jossa on pitkistä välimatkoista ja harvasta asutuksesta johtuen perinteisesti vaikeana pidetty ruokakauppamarkkina.
Suomalaisilla on näin ollen entistä enemmän valinnanvaraa ruokaostostensa suhteen sekä mahdollisuus tehdä hyviä ja fiksuja valintoja niin terveyden, yhteiskunnan kuin ilmastonkin näkökulmasta. Myös kotimaisilla ruoantuottajilla on uusi kanava suomalaisten ruokapöytiin ilman turhia välikäsiä. Ruokaboksi ostaa raaka-aineet mahdollisuuksien mukaan aina suoraan tuottajilta, ja boksit kootaan Keravalla sijaitsevassa jakelukeskuksessa, josta ne lähtevät suoraan asiakkaiden kotioville.
”Käynnissä on parhaillaan suurin ruoan ostamisen murros sitten supermarkettien rakentamisen. Tämä mahdollistaa ihmisille arjen ruokaostosten fiksumman suunnittelun, mutta samalla rakennamme yhdessä tulevaisuuden ruokajärjestelmää, jonka täytyy olla kestävä. Ruokaboksi haluaa rakentaa järjestelmän, jossa ihmiset voivat tehdä arvojensa mukaisia valintoja maailmassa, jossa länsimaissa kärsitään huonosta ravitsemuksesta johtuvista elintasosairauksista ja planeettamme rajat päästöjen osalta ovat ajat sitten tulleet vastaan”, tiivistää Ruokaboksin toimitusjohtaja Juhana Rintala yrityksen filosofian. Voit lukea lisää tavoitteistamme tässä artikkelissa.
EY Entrepreneur Of The Year -kisassa EY palkitsee kasvuyrittäjiä, jotka innostavat muita visiollaan, johtajuudellaan ja saavutuksillaan. Kisan finalisteja ovat olleet muun muassa Googlen, Amazonin ja Supercellin perustajat silloin, kun yritykset olivat kasvuvaiheessa. Tämän vuoden kilpailun voittaja valitaan 11.3.2022. Yrittäjäkisa järjestettiin ensimmäisen kerran USA:ssa vuonna 1986 ja nykyään siihen osallistuu tuhansia yrittäjiä yli 60 maassa.