Kohti kestävämpää kuljetusta

Ruokaboksi on paljon muutakin kuin ruokaa: se on helpompaa arkea ja parempia pakkausvalintoja, pientuottajien tuotteita sekä pienempiä kuljetuspäästöjä. Kahden toimintavuotemme aikana asiakasmäärämme on kasvanut ja olemme kehittäneet toimintaamme jatkuvasti, niin teiltä saatujen palautteiden kuin omien huomioidemmekin pohjalta. Perusmissiomme on kuitenkin edelleen sama: tehdä arjesta helpompaa mahdollisimman kestävillä valinnoilla.

Etsimme jatkuvasti uusia, yhä kestävämpiä ratkaisuja, joilla saamme minimoitua päästöt ja maksimoitua asiakastyytyväisyyden. Tällä hetkellä testaamme uusia boksimalleja, jotka mahdollistavat entistäkin energiatehokkaamman kylmäketjun hyödyntämisen sekä kuljetusreittien laajentamisen. Jatkossa yhteen autoon mahtuu bokseja reilusti enemmän ja näin saamme pienennettyä päästöjä entisestään ja samalla toimitettua Ruokabokseja yhä useammalle asiakkaalle laajemmalla alueella.

Uusien boksien myötä saamme käyttöömme myös osittain kierrätysmateriaalista valmistetut täysin kierrätettävät kylmä- ja termopussit, jotka voi käyttää uudelleen: voit pakastaa kylmäpussit ja napata ne termopussissa matkaan mukaan kun haluat pitää eväät tai ruokaostokset kylmänä. Termokassin voi halutessaan kierrättää muovijätteen mukana. Kylmäpussin elintarvikekelpoisen sisällön voi laskea viemäriin ja pussin voi laittaa pahvinkierrätykseen.

Itse boksi siis uudistuu hieman ja ottaa muutaman askeleen kohti entistäkin ekologisempaa muotoa, mutta boksin sisältö pysyy samana: laadukkaita raaka-aineita suoraan tuottajilta helpoilla resepteillä varustettuna. Juuri oikeat avaimet helpompaan ja maukkaampaan arkeen!