Suomen suosituin ateriaboksipalvelu Ruokaboksi tulee Kuopioon

Ruokaboksin ateriaboksipalvelu auttaa ratkaisemaan monta arjen haastetta: se säästää vaivan ruokailujen suunnittelussa ja ruokakaupassa käynnissä sekä auttaa vähentämään ruokahävikkiä. Ensimmäiset tilaukset on mahdollista tehdä Kuopiossa torstaina 4. maaliskuuta ja ensimmäinen toimituspäivä kuopiolaisiin koteihin on 15. maaliskuuta.

Ruokaboksi on viimeisen vuoden aikana vakiintunut osaksi monien suomalaisten kaupunkilaisten arkea ja laajenee kovaa vauhtia uusiin kaupunkeihin. 

“Koronakriisi on vauhdittanut Ruokaboksin kysyntää, kun ihmiset välttelevät kontakteja ja etätöissä ruokaa tehdään kotona enemmän kuin ennen. Siksi ovelle toimitettu ruokaboksi resepteineen on tullut monelle perheelle houkuttelevaksi ja on lähdetty innolla kokeilemaan”, Ruokaboksin toimitusjohtaja Juhana Rintala kertoo.

“Kuopiolaiset ovat onnistuneet välttymään pahimmilta tartuntahuipuilta, mutta yhtä lailla pandemia on silti muokannut arkea Savon sydämessä kuin muualla Suomessa. Uskon kysyntää riittävän”, Rintala jatkaa.

Ruokaboksi on avannut toimituksia nopeutetulla aikautaululla muun muassa Vaasaan ja Jyväskylään, kun kaupunkien tartuntamäärät äkisti räjähtivät. Lisäksi toimitukset alkoivat alkuvuoden aikana Hämeenlinnaan, Lahteen ja Kouvolaan. Kuopion kanssa yhtä aikaa alkavat toimitukset Joensuuhun. Molempiin kaupunkeihin kuljetuksia hoitaa Savon Kuljetus.

Ruokaboksi on niin sanottu ateriakassi- tai meal kit -palvelu. Palvelu ratkaisee monen perheen arkisen ongelman mitä tänään syötäisiin ja säästää lisäksi kaupassa käymisen vaivan. Netistä tilattavan ruokaboksin ympärille on suunniteltu valmiit reseptit, ja kaikki tarvittavat raaka-aineet kuljetetaan pääasiassa suoraan tuottajilta kotiovelle. Resepteistä löytyy vaihtoehtoja inspiroivien uusien reseptien kokeiluun, lapsiystävällisiin ruokiin ja kasvisruokia sisältävällä Vegeboksilla voi vaikka lisätä perheen kasvisten syöntiä. Palvelu auttaa myös vähentämään hävikkiä, sillä boksien sisältö on suunniteltu fiksusti: raaka-aineita tulee täsmällisesti se määrä, mitä reseptiin tarvitaan.

Maailmalla vastaavat palvelut ovat kiireisten kaupunkilaisten arkipäivää. Ruokaboksin perustajat ja omistus ovat täysin kotimaiset. Vuonna 2017 perustetun yrityksen perustajiin kuuluvat muun muassa toimitusjohtaja Juhana Rintala ja ruokavaikuttaja Vappu Pimiä. Ruokaboksi työllistää tällä hetkellä suoraan 25 henkilöä sekä kasvavan määrän ihmisiä alihankintaketjujen kautta ympäri Suomen.

 

Näin Ruokaboksi toimii

Ruokaboksi on ruoan kotiinkuljetuspalvelu. Suunnittelemme reseptit puolestasi ja kannamme raaka-aineet ja ohjeet kotiovellesi valitseminasi viikkoina. Kotiinkuljetus on ilmainen ja maksat vain tilaamistasi bokseista, palveluun ei sisälly muita kuluja. 

Ruokaboksi on suunniteltu helpottamaan arkiviikon kiireitä. Ruokaboksi toimittaa illallisruoat valmiiksi mitoitettuna ja kotiin kuljetettuna raaka-aineineen ja resepteineen. 

Ruokaboksien toimitukset ovat aina maanantai-iltaisin 15:00 – 22:00 välisenä aikana. Tarkennamme toimitusajan asiakkaillemme tekstiviestitse edeltävänä perjantaina ja saat linkin, jonka avulla pääset seuraamaan kuljetusta reaaliajassa.

Asiakkaana saat itse valita, millä viikolla palvelua haluat käyttää. Jokainen asiakas saa ensimmäisen tilauksen yhteydessä asiakastunnukset, joilla voi hallita toimituksia jatkossa omasta toimituskalenterista.

Toimitukset voi merkitä toimituskalenterissa tulevaksi silloin kun haluaa ja ne voi merkitä myös tauolle haluamiltaan viikoilta, vaikkapa lomareissun ajaksi. Toimituskalenteri toimii “opt-out” periaatteella, eli boksi toimitetaan joka viikko ellei asiakas toisin halua. Asiakkuuden voi tietenkin katkaista milloin vain.

Näet reseptit ennakkoon ja voit valita kullekin viikolle juuri teille sopivan boksin. 

Bokseja voit vaihdella vaikka viikottain. Boksivalikoimaan kuuluu Ruokaboksi Original, Muksuboksi sekä Vegeboksi. Original on suunniteltu kotikokeille, jotka kaipaavaat uusia reseptejä ja inspiraatiota ruoanlaittoon. Muksuboksiin olemme koonneet lapsille maistuvia helppoja reseptejä ja arjen klassikoita. Vegeboksista löytyy maukkaita kasvisreseptejä, joista osa on täysin vegaanisia ja osassa käytetään myös maitotuotteita sekä kananmunia.

Sisältöön kuuluu aina arkiviikon iltaruokien (valintasi mukaan 3 tai 4 ruokaa) reseptit sekä niihin kuuluvat pääraaka-aineet valmiiksi mitoitettuna. Yleisimmät perusmausteet eivät tule boksin mukana. Listaamme reseptivihkoomme viikottain nämä omasta kaapista tarvittavat mausteet.

Tilaamme boksin raaka-aineet aina mahdollisuuksien mukaan suoraan tuottajalta ja pyrimme valitsemaan kotimaiseen ja vastuullisesti tuotetun vaihtoehdon. Suunnittelemme reseptit niin, että satokauden kasviksia hyödynnetään mahdollisimman paljon.