1. Laita vesi kiehumaan perunoita varten. Kuori perunat ja keitä ne kypsäksi suolalla maustetussa vedessä.
  2. Kumoa kermaviili kulhoon. Mausta suolalla, sokerilla, mustapippurilla, (dijon)sinapilla ja valkoviinietikalla. Sekoita ja jätä maustumaan.
  3. Huuhtele ja revi salaatti kulhoon. Kuori ja viipaloi omenat sekaan. Mausta öljyllä, valkoviinietikalla ja mustapippurilla.
  4. Leikkaa kirjolohi annospaloiksi ruokailijamäärän mukaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  5. Kuumenna paistinpannu, öljy ja voi. Lisää pannulle lohipalat nahkapuoli alaspäin ja paista noin 5 minuuttia.
  6. Käännä kalat ja jatka paistamista vielä noin 3-4 minuuttia. Ota paistuneet kalat sivuun pannulta.
  7. Valuta kypsät perunat hyvin ja murskaa ne esimerkiksi survimella. Sekoita perunoihin voi ja lisää tarvittaessa suolaa.
  8. Tarjoile pannulla paistettu kirjolohi murskattujen perunoiden, salaatin ja kastikkeen kanssa.
Vinkki! Kuori ja lohko perunat kylmään veteen jääkaappiin jo edellisenä iltana.