1. Laita vesi kiehumaan perunoita varten. Kuori ja lohko perunat.
  2. Keitä perunat suolalla maustetussa vedessä kypsiksi.
  3. Huuhtele ja revi salaatti kulhoon. Pese ja puolita kirsikkatomaatit salaatin sekaan. Mausta oliiviöljyllä ja mustapippurilla.
  4. Valmista jogurttikastike. Kumoa jogurtti kulhoon ja raasta sekaan pesty kurkku ja kuorittu valkosipulinkynsi. Hienonna puolikas ruukku lehtipersiljaa ja lisää se jogurtin sekaan.
  5. Mausta kastike puolikkaan sitruunan mehulla, suolalla, mustapippurilla, sinapilla ja sokerilla. Sekoita ja jätä maustumaan.
  6. Leikkaa lohifilee annospaloiksi ruokailijamäärän mukaan.
  7. Kuumenna paistinpannu. Lisää pannulle voi ja tilkka öljyä. Paista kalapaloja ensin nahkapuoli alaspäin noin 2 minuuttia.
  8. Mausta kalat suolalla ja mustapippurilla. Käännä sitten kalat ja jatka paistamista vielä 1-2 minuuttia. Jätä kalapalat hetkeksi vetäytymään.
  9. Tarjoa paistettu kirjolohi keitettyjen perunoiden, tsatsikin ja salaatin kanssa.
Vinkki! Jos pidät paksummasta kastikkeesta, kurkusta voi puristaa ylimääräiset nesteet siivilässä raastamisen jälkeen.