1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Lohko perunat ohuiksi veneiksi uunipellille leivinpaperin päälle. Valuta päälle öljyä ja mausta suolalla, mustapippurilla, curryllä ja kuivatulla rosmariinilla. Paahda perunoita uunissa noin 15 minuuttia.
  2. Leikkaa sillä aikaa muut kasvikset. Lohko paprikat, kuutioi kesäkurpitsa ja viipaloi punasipuli sekä hienonna valkosipuli.
  3. Kuumenna paistinpannu kuumaksi. Lisää tilkka öljyä ja broilerin paistileikkeet pannulle. Paista leikkeisiin väri molemmin puolin ja mausta suolalla sekä mustapippurilla.
  4. Lisää loput kasvikset ja broilerin paistileikkeet uunipellille perunoiden sekaan. Jatka paahtamista vielä noin 15-20 minuuttia tai kunnes broileri on kypsää.
  5. Valmista sillä aikaa salaatti ja kastike. Revi salaatti kulhoon ja puolita kirsikkatomaatit joukkoon. Valuta päälle tilkka öljyä ja mausta ripauksella mustapippuria.
  6. Kumoa jogurtti kulhoon. Sekoita joukkoon sinappi ja etikka. Mausta suolalla ja sokerilla. Hienonna lopuksi sekaan tilli ja tarkista maku.
  7. Tarjoa broileri-kasvispaistos salaatin ja jogurttikastikkeen kanssa.
Vinkki! Jogurttikastikkeen maustamiseen voi käyttää myös valkosipulia.