1. Laita vesi kiehumaan riisiä varten. Suikaloi kevätsipulit ja kuori porkkanat, valkosipulinkynsi ja inkivääripala.
  2. Raasta ensin kesäkurpitsa siivilään ja purista siitä ylimääräinen neste voimakkaasti pois. Kumoa kesäkurpitsa kulhoon ja raasta joukkoon myös tofu, valkosipulinkynsi ja inkivääri. Raasta sekaan kuoritut porkkanat ja lisää myös kevätsipulit.
  3. Sekoita raastettujen kasvisten joukkoon kananmunat ja jauhot. Mausta taikina suolalla, mustapippurilla ja juustokuminalla. Anna vetäytyä 5 minuuttia.
  4. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää mausteeksi currya.
  5. Valmista sillä välin kastike. Kumoa jogurtti kulhoon. Hienonna joukkoon puolikas ruukku korianteria. Purista joukkoon sitruunan mehua ja mausta kastike suolalla, mustapippurilla sekä sokerilla.
  6. Kuumenna paistinpannu ja öljy. Lusikoi taikinaa pannulle ensin keoiksi ja sitten tasoittele keot ohuiksi pihveiksi pannulle. Paista frittereitä 2-3 minuuttia per puoli. Nosta valmiit fritterit talouspaperin päälle valumaan.
  7. Tarjoa tofu-kasvisfritterit curryriisin ja korianterikastikkeen kanssa.