1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
  2. Sekoita maito ja korppujauhot kulhossa, jätä turpoamaan hetkeksi. Pese sillä aikaa perunat ja lohko ne ohuiksi lohkoiksi. Levitä lohkot leivinpaperin päälle uunipellin reunoille. Mausta öljyllä, suolalla ja kuivatulla rosmariinilla.
  3. Kun maito-korppujauhoseos on turvonnut niin kumoa jauheliha joukkoon. Kuori ja raasta punajuuret sekä valkosipuli jauhelihan joukkoon. Valuta ja hienonna kaprikset ja lisää loppujen aineiden kanssa murekemassan sekaan. Vaivaa napakaksi taikinaksi ja taputtele taikinasta pötkö perunoiden keskelle uunipellille.Paista uunissa noin 25-30 minuuttia.
  4. Valmista sillä aikaa fetakastike. Murenna feta jogurtin joukkoon, mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla. Sekoita tasaiseksi.
  5. Tarjoa mureke veneperunoiden ja fetakastikkeen kanssa.