1. Laita vesi kattilaan kiehumaan polentaa varten.
  2. Valmista sitten salaatti. Huuhdo salaatti ja revi kulhoon. Viipaloi kurkku salaatin sekaan. Mausta öljyllä, suolalla ja mustapippurilla.
  3. Kun polenta vesi kiehuu, niin liota joukkoon kasvisfondi. Lisää polentaryynit hiljalleen veden sekaan koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Hauduta polenta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan, noin 6 mnuutti.
  4. Mausta polenta voilla, öljyllä, kuivatulla yrttisekoituksella, pestyllä ja raastetulla sitruunan kuorella sekä mehulla. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Jätä polenta kannen alle hautumaan.
  5. Leikkaa kirjolohi annospaloiksi ruokailijamäärän mukaan.
  6. Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja lisää voi ja öljy. Lisää lohipalat pannulle nahkapuoli alaspäin ja paista 2 minuuttia. Mausta kalapalat suolalla ja mustapippurilla.
  7. Käännä kalat  ja jatka paistamista vielä 1-2 minuutin ajan tai kunnes kala on sopivan kypsää.
  8. Tarjoile paistettu lohi sitruksisen polentan ja raikkaan salaatin kera.