1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Halkaise fenkolit, poista kovat kannat ja hieman puumaisia varsia. Lohko fenkolit pituussuunnassa paloiksi. Kuori ja lohko punasipuli. Halkaise ja viipaloi tomaatit.
  2. Laita vesi kiehumaan riisiä varten. Pyyhi broilerin fileiden pinta kuivaksi. Tee fileisiin 5-6 viiltoa leveyssuunnassa, mutta älä leikkaa fileitä halki. Mausta fileet ripauksella suolaa ja mustapippuria. Levitä pestokastike fileiden pintaan ja viiltoihin. Asettele tomaattiviipaleet tekemiisi viiltoihin. Voitele uunivuoka kevyesti öljyllä.
  3. Laita fenkoli- ja punasipulilohkot uunivuokaa. Mausta ne ripauksella suolaa, mustapippuria ja oliiviöljyä. Nostele vuokaan myös broilerinfileet. Paista uunissa noin 20-25 minuuttia tai kunnes broileri on kypsää.
  4. Keitä sillä aikaa riisi pakkauksen ohjeen mukaan.
  5. Tarjoa broilerit riisin ja paahdettujen kasvisten kanssa.