1. Laita vesi kiehumaan pastaa varten.
  2. Huuhtele ja suikaloi kesäsipulit sekä valkosipulinkynnet. Huuhtele ja leikkaa kesäkurpitsa ensin neljään osaan pitkittäin sekä sitten paloiksi.
  3. Huuhtele ja viipaloi paprika.
  4. Leikkaa hallajuustot reiluiksi kuutioiksi.
  5. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, mutta säästä keitinvettä noin 2 dl. Valuta kypsä pasta hyvin.
  6. Kuumenna paistinpannu ja öljy. Lisää kuumalle pannulle hallajuustot ja paista niihin kullanruskea väri. Ota paistuneet juustot talouspaperin päälle odottamaan.
  7. Kuumenna pannu uudestaan ja lisää öljyä, valkosipuli, kesäkurpitsat ja paprika pannulle.
  8. Paista kasviksia noin 3-4 minuuttia niin, että kasvikset saavat hieman väriä.
  9. Lisää sitten joukkoon kesäsipulit ja mausta kasvikset suolalla, mustapippurilla sekä kuivatulla yrttisekoituksella.
  10. Kun kasvikset ovat paistuneet lisää kasvisten joukkoon kypsä pasta sekä pastan keitinvettä.
  11. Pese puolikas sitruuna ja raasta kuorta pastan sekaan.
  12. Viimeistele pasta puolikkaan sitruunan mehulla ja juustokuutioilla.